Tehtävät ja tehtävänäkymät

Mistä tehtävät tulevat, mitä eräpäivä ja tavoitepäivä tarkoittavat ja miten näkymiä, hakua ja rajauksia käytetään.

Kenelle: Kaikki käyttäjät

Sovelluksessa:Tehtävät

Mistä tehtävät tulevat

Useimmat tehtävät syntyvät itsestään tehtäväpohjista: kun pohja on liitetty asiakkaaseen, Tydyy luo tehtävät 13 kuukautta eteenpäin ja päivittää ne, kun asiakkaan tiedot muuttuvat. Lisäksi voit luoda kertatehtäviä ja toistuvia sisäisiä tehtäviä itse.

Tehtävän tekijä on yleensä asiakkaan vastuuhenkilö (kirjanpitäjä, palkanlaskija tai reskontranhoitaja) tai tiimi. Poissaolon ajan tehtävät näkyvät tuuraajalle.

Eräpäivä ja tavoitepäivä

Eräpäivä on päivä, johon mennessä työ on viimeistään tehtävä, esimerkiksi ALV-ilmoituksen määräpäivä. Eräpäivä tulee pohjan säännöstä, ja viikonloppuun tai pyhään osuva eräpäivä siirtyy seuraavaan arkipäivään.

Tavoitepäivä on päivä, jolloin aiot tehdä työn. Se voi tulla pohjasta (suunniteltu tekopäivä), tai voit asettaa sen itse listalta, tehtävän sivulta tai raahaamalla tehtävän viikkotaululla. Tavoitepäivä ohjaa, missä tehtävä näkyy: esimerkiksi ylitetty tavoitepäivä nostaa tehtävän Tänään-sarakkeeseen.

Näkymät

NäkymäMitä näet
TänäänPäivän aloitus: Seuraavaksi-kortti (tärkein tehtäväsi perusteluineen, Aloita käynnistää ajastimen), tänään suunniteltu aika päivän työaikaan verrattuna sekä sarakkeet Kirjanpito (kuluvan jakson vaiheet asiakkaittain), Palkat (määräajat järjestyksessä) ja Muut tehtävät.
ViikkoViikkotaulu sarakkeittain: Myöhässä, Kesken, Tänään ja Tällä viikolla (nuolesta Ensi viikolla). Omat, tiimin tai toimiston tehtävät.
KalenteriTehtävät kuukausikalenterina; kuluva viikko korostettuna ja muita korkeampana. Raahaa tehtävä toiselle päivälle.
Kuukauden tilanneKuinka monta tehtävää kustakin tehtävätyypistä on valmiina, esimerkiksi ”Kirjanpito 5/7”, sekä tekijöittäin. Napauta tehtävätyyppiä, niin näet sen kesken olevat tehtävät. Jaksoksi kalenterikuukausi tai ALV-kausi.
OmatKaikki omat avoimet tehtäväsi. Prioriteetit omassa järjestyksessäsi, muut tavoitepäivän mukaan.
MyöhässäTehtävät, joiden eräpäivä on mennyt.
ValmiitKuukauden aikana valmistuneet.
Omat asiakkaatAsiakkaat, joiden vastuuhenkilö olet, ja niiden tehtävät.
TiimiTiimiesi tehtävät, myös tiimille kohdistetut, jotka kuka tahansa jäsen voi ottaa.
ToimistoKoko toimiston tehtävät (esihenkilö).
  • Seuraavaksi valitsee ensin prioriteettilistasi kärjen, sitten tehtävät, joiden tavoitepäivä (tai eräpäivä) on viimeistään tänään, myöhässä olevat ensin, ja sitten muut päivän mukaan. Aineistoa odottavat jäävät pois, ellet ole nostanut niitä prioriteetteihin. Miksi tämä? näyttää perusteet, ja Myöhemmin siirtää tavoitepäivän seuraavaan arkipäivään (Kumoa palauttaa).
  • Kirjanpito näyttää avoimien kirjanpidon tehtävien tarkistuslistat asiakkaittain: tehtävät, joita voi tehdä nyt (myöhässä, kesken, päättyneen jakson tai 30 päivän sisällä erääntyvät). Jokainen ruutu on vaihe: vihreä tehty, keltainen kesken, harmaa ei aloitettu, punainen myöhässä ja katkoviiva aineisto puuttuu. Napauta ruutua, niin vaihe muuttuu keskeneräiseksi, toisella napautuksella tehdyksi ja kolmannella takaisin aloittamattomaksi. Alla kerrotaan puuttuvat aineistot ja kuluvan jakson etuajassa saapuneet aineistot.
  • Muut tehtävät: Minulla = omat, Muilla = muiden tekijöiden tehtävät asiakkailla, joiden vastuuhenkilö olet. Tänään-näkymän voi asettaa oletusnäkymäksi.

Kuukauden tilanteen ALV-kausi päättyy ALV-ilmoituksen eräpäivään kuukauden 12. päivänä. Esimerkiksi lokakuun kauteen kuuluvat eräpäivät 13.9.–12.10. Valintasi tallentuu ja koskee myös Ajastin-sivun kuukauden tilannetta.

Haku, rajaus ja järjestys

  • Haku etsii kaikista tehtävistä otsikon, asiakkaan, jakson ja tekijän perusteella.
  • Rajaa tehtävätyypin mukaan Tyyppi-valikosta, esimerkiksi Kirjanpito, Palkanlaskenta tai kertatehtävät. Voit valita useamman tyypin, ja valinta säilyy näkymästä toiseen. Tyhjennä poistaa rajauksen. Lisätehtävät kuuluvat pääpohjansa tyyppiin.
  • Järjestä tavoitepäivän, eräpäivän tai materiaalin saapumisen mukaan.
  • Tiivis näyttää tehtävät tiiviisti, leveällä näytöllä yhdellä rivillä tehtävää kohden: otsikko, jakso, asiakas, eräpäivä, materiaali ja tekijä. Viikkonäkymässä kortit ovat matalampia, ja sarakkeessa näkyy kerralla 16 korttia. Tarkistuslista, kirjattu aika, ohjelmisto ja TES näkyvät tehtävän sivulla. Pitkä otsikko lyhenee; koko otsikko näkyy, kun pidät hiirtä sen päällä. Valinta koskee kaikkia tehtävälistoja ja viikkonäkymää ja säilyy tällä laitteella.

Pikatoiminnot listalla

Listalta voit kuitata tehtävän valmiiksi ja käynnistää ajastimen yhdellä napautuksella. Kuitattu tehtävä jää listalle yliviivattuna, ja kuittauksen voi perua. Tavoitepäivän voi asettaa suoraan listalta.

Liittyvät ohjeet