Työskentely tehtävällä

Ohje, tarkistuslista, muistiinpanot, materiaalin tila, kappalemäärät, ajastin ja kuittaus tehtävän sivulla.

Kenelle: Kaikki käyttäjät

Sovelluksessa:Tehtävät

Tehtävän sivu

Tehtävän sivulla on kaikki, mitä työn tekemiseen tarvitaan: asiakas ja jakso, eräpäivä ja tavoitepäivä, tekijä, ohje, tarkistuslista, muistiinpanot, materiaalin tila sekä tehtävälle käytetty ja suunniteltu aika.

Ohje kootaan pohjan yleisestä ohjeesta ja asiakaskohtaisesta ohjeesta. Palkanlaskennan tehtävillä näkyvät myös asiakkaan työehtosopimukset huomioineen (listoilla TES-merkintä).

Tarkistuslista

Kuittaa vaiheet sitä mukaa kuin teet ne. Kuittaaja ja aika tallentuvat. Pohjassa voidaan määrätä vaiheita pakollisiksi: silloin tehtävää ei voi kuitata valmiiksi ennen kuin pakolliset vaiheet on tehty.

Kesken-painikkeella merkitset aloitetun mutta keskeneräisen vaiheen (keltainen, myös Tänään-näkymässä). Kesken oleva vaihe ei ole tehty: se ei kasvata valmiiden määrää eikä riitä pakolliseksi vaiheeksi.

Muistiinpanot ja materiaali

Muistiinpanot näkyvät myös asiakkaan seuraavan jakson tehtävällä, joten ”ensi kuussa muista tarkistaa…” ei unohdu.

Materiaalin tila kertoo, onko asiakkaan aineisto saapunut: Odottaa, Osittain tai Saapunut. Tehtävälistan voi järjestää materiaalin mukaan, ja sähköpostimuistutus kertoo puuttuvasta materiaalista hyvissä ajoin ennen eräpäivää.

Aika ja kappalemäärät

Käynnistä ajastin tehtävältä, niin kirjaus saa asiakkaan ja tehtävän itsestään. Tehtävällä näkyy käytetty aika suhteessa suunniteltuun.

Jos asiakkaan paketissa on veloitusraja tai kappalehinta, esimerkiksi 50 tositetta kuukaudessa tai palkkalaskelmat kappalehintaan, kirjaa tehtävälle toteutunut kappalemäärä. Ylitys ja kappaleet laskutetaan kuukausilaskutuksessa.

Kuittaus valmiiksi

Kun työ on tehty, kuittaa tehtävä valmiiksi. Kuittaus juhlitaan pienellä efektillä; päivän 5., 10., 20. ja 30. tehtävä juhlitaan isommin. Juhlinnan voi kytkeä pois kohdassa Lisää.

Kuittauksen voi perua, jos se tehtiin vahingossa. Tarpeettoman tehtävän voi myös perua; perutun tehtävän palauttaa ilmoituksen Kumoa-painikkeella.

Liittyvät ohjeet